Terästehtaan työpaikat velkarahalla
Blastr Green Steel Oy on luvannut Inkooseen työpaikkoja 1 200 – 2 000. Helsingin sanomien 19.3.2024 klikkiotsikko lupaa jopa 5 000 työpaikkaa. Jutussa puhutaan tehtaan synnyttävän Suomeen työtä 5 600 henkilötyövuoden verran. Henkilötyövuodella tarkoitetaan täyttä työaikaa tekevän henkilön koko vuoden työskentelyä. Työpaikka ja henkilötyövuosi eivät ole sama asia. Työpaikat edellyttävät kunnalta joko ennen terästehtaan rakentamisen alkamista tai viimeistään rakentamisen aikana investointeja ja toimenpiteitä 28,1 miljoonan euron edestä. Työpaikat synnytetään velkarahalla.
Työpaikkalupauksissa ei ole kerrottu, muodostuvatko työpaikat paikallisissa yrityksissä vai hakeudutaanko hankkeen palvelukseen. Vuonna 2023 työttömyysaste Inkoossa oli vuoden 2022 tasolla 6,3 %. eli 161 henkilöä. Vuoden 2023 lopussa kunnassa oli 21 avointa työpaikkaa. Edellisenä vuonna vastaava määrä oli 20.
Inkoon kunnan tilaama raportti Joddböle V asemakaavamuutoksen
yhdyskuntataloudelliset vaikutukset/Arviointiraportti 29.11.2024 Sweco Finland Oy
Keskeisessä asemassa Joddböle V asemakaavan yhdyskuntataloudellisten vaikutusten arvioinnissa on Inkoon kunnan väestömäärän kehitys, johon asemakaavamuutos ja terästehdasinvestointi voivat vaikuttaa eri tavoin. Väestömäärän kehitystä tarkastellaan kolmen skenaarion avulla, joissa muuttujina ovat Inkoon kunnan investointitarpeet sekä käyttötalouteen liittyvät menot ja tulot. Kaikissa skenaarioissa on perusoletuksena väestön määrän kasvu, mutta kasvun suuruus, nopeus ja ajoittuminen vaihtelevat. Kaksi skenaarioista perustaa osan arvioinnissa hyödynnetyistä tiedoista konsulttitoimisto MDI:n Inkoon kunnalle laatimaan Inkoon väestöennustetta vuosille 2023–2040 käsittelevään raporttiin (2024).
Väestönkasvun skenaarioiden eri kieliryhmiä sekä niihin kuuluvien henkilöiden määriä hahmotettaessa on hyödynnetty suuntaa antavasti MDI:n väestöennusteen 2023–2040 lukuja ja periaatteita. Myös tarkastellut kieliryhmät ovat samat eli suomenkieliset, ruotsinkieliset sekä ulkomaankieliset.
Väestönkasvun skenaariot
Kuntastrategiassa asetettu kasvu
Inkoon kunnan kuntastrategiassa asetetun tavoitteen mukaisesti väestön määrä kasvaa vuosittain 0,5% eli noin 30 asukkaan verran. 30 vuoden tarkastelujakson aikana väkiluku kasvaa 872 henkilöllä, joista 762 on aikuisia ja 110 lapsia. MDI:n väestönennustetta koskevan raportin tunnuslukuja soveltamalla voidaan todeta, että suomenkielisiä näistä henkilöistä on noin 47 % (410 hlö) ja loput ulkomaankielisiä (462 hlö). Suomen- ja vieraskielisten määrien ennakoidaan kasvavan, mutta ruotsinkielisten määrien laskevan. Vieraskielisten kasvun ennakoidaan
olevan yli kaksi kertaa suurempaa kuin suomenkielisten. Lapsista arviolta 52 on suomenkielisiä ja 58 ulkomaankielisiä.
Terästehtaan valmistumisen ja ylösajon jälkeen uusista asukkaista yksi kolmasosa (1/3) työllistyy terästehtaaseen tai sitä palvelevaan yritysekosysteemiin; 30 vuoden tarkastelujakson aikana tämä tarkoittaa yhteensä 261 työntekijää.
Tässä skenaariossa Inkooseen muuttavien uusien asukkaiden katsotaan löytävän asumiseen riittävät tontit ja asunnot kunnan tai vakiintuneen yksityisen omistajan omistuksessa olevilta maa-alueilta. Näin ollen skenaarion arvioinnissa ei nähdä kunnalla olevan tarvetta ostaa maata asunto- tai tonttituotantoa varten.
Investointeja seuraava nopea väestönkasvu
Skenaariossa Inkoon kuntaan syntyy investoinnin myötä merkittävä määrä työpaikkoja, jotka tuovat nopeasti mukanaan myös suuren väestönkasvun. Skenaarion investoinniksi määritellään tässä yhteydessä Joddbölen asemakaava-alueelle suunniteltava vihreän terästen tuotantolaitos.
Investoinnin myötä syntyvien uusien työpaikkojen lukumääräksi määritellään 1 000 ja uusien asukkaiden lukumääräksi 1 000. Uudet asukkaat muuttavat kuntaan heti tehtaan kolme vuotta
kestävän rakentamis- ja ylösajovaiheen päätyttyä. Raportissa ei huomioida, että tehdas saattaa käynnistyä 2030 – 2031 ja saavuttaa täyden kapasiteetin siitä ehkä kahden vuoden kuluessa.
Kaikki uudet asukkaat eivät työllisty terästehtaaseen tai sitä ympäröivien yritysten ekosysteemiin, vaan kyseisten yritysten työntekijöitä on yhteensä 530 henkilöä. Skenaarion uusista asukkaista aikuisia on 874 ja lapsia 126. MDI:n väestönennustetta koskevan raportin tunnuslukuja soveltamalla voidaan todeta, että suomenkielisiä näistä henkilöistä noin 52 % (520 hlö) ja loput noin 48 % ulkomaankielisiä (480 hlö). Skenaariossa suomen- ja vieraskielisten määrien ennakoidaan kasvavan voimakkaasti, mutta ruotsikielisten määrien laskevan.
Suomenkielisten määrän arvioidaan kasvavan voimakkaammin kuin vieraskielisten toisin kuin kahdessa muussa väestönkasvun skenaariossa. Lapsista arviolta 66 on suomenkielisiä ja 60 ulkomaankielisiä.
Terästehdasinvestoinnin vuoksi Inkooseen muuttavien uusien asukkaiden (1 000 hlö) katsotaan löytävän asumiseen riittävät tontit ja asunnot jo kunnan tai vakiintuneen yksityisen omistajan omistuksessa olevilta maa-alueilta. Näin ollen skenaarion arvioinnissa ei nähdä kunnalla olevan tarvetta ostaa maata asunto- tai tonttituotantoa varten.
Investointia seuraava erityisen suuri väestönkasvu
Skenaariossa väkiluku kasvaa 30 vuoden tarkastelujakson aikana 2 010 asukkaalla, joista aikuisia on 1757 ja lapsia 253. Henkilöistä suomenkielisiä on arviolta 995 hlö ja vieraskielisiä 1050 . Skenaariossa suomen- ja vieraskielisten määrien ennakoidaan kasvavan voimakkaasti,
mutta ruotsinkielisten määrien laskevan. Lapsista suomenkielisiä on arviolta 125 ja 128 lasta
vieraskielisiä.
Skenaariossa terästehtaaseen sekä sitä palvelevaan yritysekosysteemiin työllistyy edelleen arviolta 530 henkilöä, mikä tarkoittaa, että suurin osa henkilöistä työllistyy muihin, mahdollisesti terästehtaan ansiosta aktivoituville toimialoille.
Inkoon kunnan väestöennuste 2023 -2040 (MD 2040) ennustaa eri skenaarioissa vieraskielisten henkilöiden muodostavan suuren osan Inkoon väestönkasvusta. Yhteenvetona voidaan todeta, että Inkoon kunnalla on keskeinen rooli terästehdashankkeen myötä syntyvän työperäisen maahanmuuton kotouttamisessa. Kotouttamislaki astui voimaan 1.1.2025.
2023 tilinpäätöksestä käy ilmi, että kielijakauma kunnassa ei muuttunut oleellisesti vuonna 2023. Ruotsinkielisen väestö vähentyi hieman ja muun kielinen väestö kasvoi hieman, kun taas suomenkielisten osuus kuntalaisista pysyi vakaana. Ruotsinkielisten osuus väestöstä oli 51,91 %, suomenkielisten 42,34 % ja muun kielisten asukkaiden osuus 5,75 %.
Velkarahalla 530 työpaikkaa?
Inkoon kunta ja Joddbölen maanomistajat pyrkivät asemakaavaehdotuksen valmistuttua
neuvottelemaan Joddböle V asemakaavan toteuttamiseksi maankäyttö-
ja rakennuslain 12 a luvun mukaisen maankäyttösopimuksen. Maankäyttösopimus
on tärkeä kunnan vastuulle lankeavien alkuvaiheen investointien kustannusten hallitsemiseksi, sillä maankäyttösopimuksella sopijapuolet sopivat maanomistajien osallistumisesta asemakaavaa palvelevan yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin, yleisten alueiden luovuttamisesta Inkoon kunnalle ja tarvittaessa tonttien muodostamisesta. Maankäyttösopimuksen on tarkoitus olla hyväksytty ja allekirjoitettu ennen asemakaavan hyväksyvää valtuuston päätöstä. Inkoon kunnassa maankäyttösopimuksen hyväksyy kunnanhallitus.
Terästehtaan rakentaminen edellyttää taulukossa 33 esitettyjen toimenpiteiden toteuttamista Inkoon kunnan toimesta joko ennen terästehtaan rakentamisen alkamista tai viimeistään rakentamisen aikana. Taulukossa on eriteltynä käyttötalouden kustannuksia tarkastelujakson ensimmäiseltä kolmelta vuodelta, jotta myös varautumista vaativat ylläpito- ja palkkakustannukset tulevat näkyviksi ennen kuin terästehtaan ja yritysekosysteemin toiminnasta alkaa kertyä verotuloja.

Taulukon 33 mukaisesti Inkoon kunnan tulee varautua noin 28 miljoonan euron investointi- ja ylläpitokustannuksiin tarkastelujakson ensimmäisinä kolmena vuotena. Tämä asettaa Inkoon kunnalle merkittävän rahoituspaineen.
Raportissa on esitetty laskelmia investoinneista ja toimenpiteistä johtuvista tuloista yhteensä 12,7 miljoonaa. Maankäyttösopimuksiin perustuvaa tuloa ei ollut raportin laatimishetkellä tiedossa, sen on arvioitu olevan 10 miljoonaa, mikä sisältyy 12,7 miljoonaan.
Kunnalle jää parhaassakin vaihtoehdossa noin 15 miljoonan rahoitustarve, joka jouduttaneen pääosin kattamaan lainarahalla. Kunta ei saa vaarantaa lainanhoitokykyään ja sen on kyettävä vuosikatteellaan kattamaan vuosittaiset poistot ja arvonalentumiset.
Muita tuloja ei tässä artikkelissa selosteta, niihin voi käydä tutustumassa raportista. Raporttiin sisältyy paljon epävarmuuksia, mutta myös erikoislaatuisia päätelmiä. Esimerkkinä uuden tehtaan liikevoittoprosentin (7,2 %) arvioiminen, joka saatiin vuosikymmeniä toimivien terästehtaiden 2023 liikevoittoprosenttien keskiarvosta. Vertailuksi SSAB Europe Oy:n liikevaihto oli 2023 2,5 miljardia euroa ja liikevoittoprosentti 3,1 %. Tuotantolaitoksen liikevaihdon on arvioitu olevan 1,5 miljardia euroa vuosittain.
Raportissa ei myöskään huomioida, milloin tehtaan tuotannon tarvitsema 5 200 MW tuulitehosähkö saadaan käyttöön. Tuuliturbiinikenttien rakentaminen kun saattaa loppua jo 2 – 3 vuoden kuluessa. Energian saatavuudella ja sen hinnalla on merkittävä vaikutus tehtaan kannattavuuteen ja samalla ostajien kiinnostukseen.
Inkoon talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2025 – 2027
Vuoden 2025 talousarvion alijäämä on -2,3 miljoonaa €. Kunnanvaltuusto on tietoisesti päättänyt siirtymäaikana tehdä negatiivisia talousarvioita, mikä vaikuttaa kumulatiiviseen ylijäämään. Kunnalla oli 31.12.2023 kumulatiivista ylijäämää 8,9 miljoonaa euroa, mutta ennustaa vuodelle 2024 -2,2 miljoonan euron alijäämää, mikä vähentää kumulatiivista ylijäämää. Lisäksi kunnalla on 30.9.2024 investointivarauksia noin 4,9 miljoonaa euron edestä.
Talousarvio perustuu 18,2 miljoonan euron tuloperustaan. Veroprosentit ovat talousarvioesityksessä muuttumattomina, joten ne ovat samat kuin vuonna 2024. Kaikkiaan verotulojen arvioidaan tuottavan kaikkiaan 15,7 miljoonaa euroa ja valtionosuuksien 2,5 miljoonaa euroa.
Kunnan investointitarve on vielä korkealla tasolla vuonna 2025, mutta sen jälkeen sen odotetaan saavuttavan noin 2–2,5 miljoonan euron toimintavuosikohtaisen tason. Poistot ovat korkealla tasolla, koska viime vuosina toteutuneet suuret investoinnit vaikuttavat tulokseen. Kunta voi tosin käyttää tehtyjä investointivarauksia korkeiden poistokustannusten aiheuttamien tulosvaikutuksen vähentämiseksi.
Raportin varaumat: Joddböle V asemakaavamuutoksen yhdyskuntataloudellisten vaikutusten arviointiin sisältyy epävarmuuksia esimerkiksi terästehtaan investointihanketta koskevien
suunnitelmien alustavan luonteen ja varhaisen suunnitteluvalmiuden vuoksi. Lisäksi käytössä oleva 30 vuoden tarkastelujakso sisältää paljon vaihtelun ja muutosten mahdollisuuksien esimerkiksi talouden ja alueen yleisen kehityksen, kuten korkotason, alueen houkuttelevuuden sekä väestön rakenteen ja toiminnan, suhteen. Tästä syystä yhdyskuntataloudellisten vaikutusten arvioinnissa esitettyihin lukuihin tulee suhtautua arviointiin sisältyvien toimenpiteiden ja
vaikutusten suuruusluokkaa ilmaisevina ja vertailevina arvioina, joiden avulla voidaan tukea asemakaava-alueen ja kunnan kehittämistä koskevaa päätöksentekoa. Arvioinnin avulla ei kuitenkaan voida tyhjentävästi hallita ja tuoda näkyville kaikkia asemakaava-alueeseen ja terästehdashankkeeseen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia.
Päätelmät
Raportin mukaan vieraskieliset, kotoutettavat uudet inkoolaiset (530 henkilöä) työllistyvät tehtaaseen tai sitä palvelevaan yritysekosysteemiin. Muuttaessaan kuntaan he järjestävät itse asumisensa eli rakentavat tai ostavat talon, maksavat kunnalle liittymismaksuja vesi- ja viemäriverkkoon liittymisestä. Lisäksi he maksavat kiinteistöveroa, kunnallisveroa ja laskelmissa käytetyn 4 250 euron palkastaan ansiotuloveroa, josta kunnalle jyvitetään osa.
Tämä maksaa nykyisille inkoolaisille 15 – 20 miljoonaa laskelmista riippuen, joka tekee kuntalaista kohti 2 800 – 3 700 euroa. Talousarvioesitykseen sisältyy investointisuunnitelma, joka kolmevuotisen suunnitelmajakson 2025 – 2027 aikana on noin 9,2 miljoonaa € netto. Investointimäärärahat on tarkastettu yhdessä teknisen toimen kanssa. Ne eivät sisällä tehtaan vaatimia toimenpiteitä. Vuoden 2025 talousarvion alijäämä on -2,3 miljoonaa €.
Kunnan päättäjät, joita on painostettu monelta taholta viime aikoina, näyttävät taipuvan siihen, että iloisesta ja idyllisestä Inkoosta tulee vieraskielisten valtaama teollisuuskeskittymä. Yhdessäkään skenaariossa ei ole käsitelty sitä, paljonko tämän sotkun siivoaminen tulee maksamaan ja onko se edes mahdollista.
Tilinpäätöksessä 31.12.2023 (2024 valmistuu kesään mennessä) lainat rahoituslaitoksilta oli 11 553 278 euroa eli 11,5 miljoonaa. Lainat ja vastuut asukasta kohti 5 821 euroa.
Alla kunnanhallituksen yhteystiedot, ole aktiivisesti yhteydessä ja esitä kysymyksiä, mikäli et halua lisää lainaa kuntalaisena
https://www.inkoo.fi/kunta-ja-paatoksenteko/paatoksenteko/kunnanhallitus/